Vuorovaikutus tunnetaito-osaamisen näkökulmasta; Ammatillinen taito vai ”fiilisjuttu”?

Vuorovaikutustilanne – ihmisten välinen tapahtuma, jonka hallinta ei ole helpoimmasta päästä. Ammattina vuorovaikutusta on kuvattu jopa maailman vaativimmaksi työksi. Maailman vaativin tai ei – vuorovaikutustaitoja tarvitaan kaikessa ihmissuhteisiin liittyvässä, sekä yksityis- että työelämässä. Ja kuten kaikille ihmissuhteille on tyypillistä, niihin liittyvät olennaisesti myös tunteet – niin myös vuorovaikutukseen.

Kirjoitin yleisesti työelämän tunnetaidoista aiemmassa blogissani. Tässä kirjoituksessa syvennytään tunnetaitojen näkökulmasta vuorovaikutukseen, joka on jossain muodossa läsnä lähes kaikissa työtehtävissä. Vuorovaikutus ja ihmissuhteet liittyvät läheisesti toisiinsa, joten tässä tekstissä pallotellaan molempia käsitteitä hieman asiayhteydestä riippuen.

Vuorovaikutustaito on ominaisuus, jota peräänkuulutetaan usein työnhakuilmoituksissa – haettiinpa tehtävään sitten asiantuntijaa, esimiestä, asiakaspalvelijaa tai hoivatyöntekijää. Lisäksi useissa työtehtävissä vuorovaikutus on suurin osa työnkuvaa tai itse ammatti; kuten esiintymis-, koulutus- ja opetustehtävissä. Vuorovaikutus ja sen osaaminen ymmärretään kuitenkin hyvin eri tavalla eri ammattikunnissa. Vuorovaikutustaidot mielletään usein taidoksi, jotka ”nyt vain kuuluvat” osaksi ammattiosaamista ja ammatillinen koulutus vuorovaikutustaitojen osalta saattaa usein olla hyvin vähäinen tai olematon. Vielä useammin sivutetaan se tosiasia, että vuorovaikutus liittyy kiinteästi ihmissuhteisiin ja sen myötä olennaisesti myös tunteisiin, tunnetaitoihin ja niiden hallintaan.

Mikäli vuorovaikutusta lähestytään ainoastaan tiedollisen osaamisen ja järkiajattelun pohjalta, sivutetaan olennainen ihmisten kanssakäymiseen liittyvä tunneulottuvuus kokonaan. Tällöin ihmissuhdetaitoihin saattaa liittyä oletuksia ja uskomuksia, joista esimerkkejä seuraavassa:

1. Ei osata kuvata, miten ja minkälaisia ihmissuhteita omaan työhön liittyy.
2. Ammatillisten ja yksityisten ihmissuhteiden välillä ei nähdä eroa.
3. Oletetaan, että ihmissuhdetaidot kasvavat itsestään, kun tieto tai ammattiosaaminen lisääntyy.
4. Oletetaan, että ihmissuhdetaidot joko osataan tai ei, tai että ne ovat pelkästään synnynnäinen ominaisuus.

Vuorovaikutuksen haasteet tulevat esiin ristiriita- ja ongelmatilanteissa, joissa kohdataan yksilö, jonka näkemys tilanteesta on päinvastainen kuin muilla. Ihmiset ajattelevat asioista yksilöllisellä tavalla, ja näkemyserot asettavat usein haasteita siihen, miten toivomme asioiden etenevän. Saatamme siis pitää omaa mielipidettämme usein ”oikeampana” kuin muiden. Haaste ilmenee nimenomaan siinä, kun kohtaamme vastustusta tälle omalle näkemyksellemme.

Mistä ihmissuhteisiin liittyvissä ristiriitatilanteissa sitten on kysymys? Yksilön itsetunnon kehittymiseen liittyy toisten ihmisten tarpeiden huomioiminen ja hyväksyminen. Toisen ihmisen tarpeiden hyväksyminen on hyvin yksilökohtaista. Syyt eroavuuksiin ihmisten kyvyissä hyväksyä toisen tarpeita johtuvat usein varhaislapsuudesta. Mikäli pieni lapsi kokee hellyyden ja rakkauden tarpeensa tulleen riittävän hyvin tyydytetyksi, on hänellä paremmat edellytykset oppia ymmärtämään ja hyväksymään myös muiden ympärillään olevien ihmisten tarpeita. Pieni lapsi ei myöskään kykene käsittelemään itseensä kohdistuvia negatiivisia asioita – kuten syyllisyyttä – jolloin hän pyrkii kaikin keinoin siirtämään ne itsensä ulkopuolelle. Lapsen tunnetaitojen kehittymisen haastavimpia kohtia onkin kyetä ymmärtämään ja hyväksymään, että myös hän itse tekee virheitä, joista pitää oppia kantamaan vastuu.

Lapsen maailmassa negatiivisten asioiden aiheuttamat puolustavat tunteet – kuten pelko, kateus, viha, suuttumus tai ärtymys ilmaistaan hyvin primitiivisesti. Tämä saattaa ilmetä kiukutteluna, itkuna, lyömisenä ja tavaroiden rikkomisena jne. Näin käyttäytymällä lapsi yrittää kaikella tavalla päästä eroon negatiivisista tunteistaan, jotka eivät hänen käsityksensä mukaan ole hänen omiaan vaan ulkoisesta maailmasta johtuvia.

Aikuinen kokee uhkatilanteissa aivan samoja tunteita kuin lapsi, mutta ne ovat paljon monimutkaisempia ja niiden tunnistaminen puolustaviksi tunteiksi on vaikeampaa. Aikuisilla tiettyyn käyttäytymiseen liittyy usein järjellä perusteltu syy siitäkin huolimatta, että käyttäytyminen näyttäisi ulkopuolisen silmin järjen vastaiselta. Tunnetaito-osaamisen puute näkyy juuri siinä, että aikuinen pyrkii selittämään uhkatilanteen ja siitä johtuneiden puolustavien tunteiden aiheuttamaa käyttäytymistään loogisesti ja rationaalisesti. Eli toisin sanoen; aikuinen pyrkii järkiselityksellä perustelemaan käyttäytymistään, joka aiheutuu samoista tunteista, jotka lapsi ilmaisee primitiivisesti itkuna, lyömisenä ja tavaroiden rikkomisena. Erona tässä on, että lapsi pyrkii kaikin mahdollisin keinoin siirtämään negatiiviset tunteet ulkopuolisten tekijöiden syyksi, kun aikuinen puolestaan pyrkii löytämään järjettömällekin käyttäytymiselleen rationaalisen selityksen. Ulkoisiin tekijöihin vetoamista esiintyy toki usein myös aikuisten käyttäytymisessä, joka ilmenee esimerkiksi toisten ihmisten tai asioiden syyttelynä.

Työyhteisöissä negatiivisten tunteiden vaikutukset voivat näkyä siten, että työntekijöiden tunteet sekoittuvat heidän käyttäytymiseensä. Ongelmatilanteita aiheuttavia tunteita työyhteisössä ovat esimerkiksi harmistuminen, loukkaantuminen, pelko ja kateus. Vuorovaikutustilanteen kannalta nämä tunteet voivat olla hyvinkin haitallisia ja johtaa siihen, että tunnereaktion vallassa oleva henkilö ei kykene asialliseen vuorovaikutukseen ennen kuin tunne on laantunut. Tämä saattaa kestää pitkäänkin henkilön itsetuntemuksesta ja tunteiden hallinnasta riippuen. Tunnereaktion aikana henkilö on itse asiassa kykenemätön työskentelemään rationaalisella tasolla etenkin vuorovaikutukseen liittyen. Työyhteisön ongelmatilanteissa negatiiviset tunteet voivat ilmetä yksilön käyttäytymisessä lukuisilla tavoilla, joista seuraavassa esimerkkejä (Kiesiläinen, 1998):

• Mököttäminen, mielenosoittaminen, marttyyrius
• Pakeneminen
• Selittely
• Hyökkääminen, piikittely, kyräily, nöyryyttäminen
• Vähättely, mitätöinti, välinpitämättömyys
• Selän takana puhuminen.

Edellä esitettyjä käyttäytymismalleja on helppo tunnistaa kaikissa yhteisöissä.

Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon, jotta vuorovaikutusta tunnetaitojen näkökulmasta saataisiin paremmin huomioitua? Vuorovaikutustilanne on monimutkainen tapahtuma, joka tarjoaa haasteellisen ja mielenkiintoisen kehittymisalueen jokaiselle siitä kiinnostuneelle. Ihmisten erilaisuus; erilaiset käyttäytymistavat, erilaiset ajattelumallit, uskomukset, itsetuntemuksen taso, tunnetaidot sekä sosiaaliset kyvyt tekevät jokaisesta vuorovaikutustilanteesta ainutlaatuisen. Vuorovaikutustilanteen lopputulosta onkin mahdotonta ennustaa täydellä varmuudella. Jokainen vuorovaikutustilanne ei myöskään voi onnistua, joten huonosti onnistuneille vuorovaikutustilanteille tulee antaa sijaa ja ennen kaikkea hyväksyä myös epäonnistumiset. Vuorovaikutusosaamisen kehittäminen – kuten muidenkin tunnetaitojen kehittäminen – on osa yksilön itsetuntemuksen ja itsehallinnan kehittämistä.

Tässä vielä kiteytettynä ydinkohtia vuorovaikutustaidoista:

1. Itsetuntemus; omat tunnetaidot ja tunteiden hallinta ovat lähtökohta. Kun yksilö kykenee tunnistamaan, ymmärtämään ja hallitsemaan omia tunnereaktioitaan, antaa tämä paremman lähtökohdan onnistuneeseen vuorovaikutustilanteeseen. Omien tunnetaitojen kehittyminen auttaa myös ymmärtämään vastapuolen käyttäytymistä ja reagointia ongelmatilanteissa.
2. Jokainen vuorovaikutustilanne on yksilöllinen. Sataprosenttinen onnistuminen ei ole mahdollista, kun kyseessä ovat ihmissuhteet.
3. Vastapuolta kunnioittava kohtaaminen ja aito kuunteleminen on avain parempaan vuorovaikutukseen. 
4. Ymmärtäminen ja ymmärrettävyys; oikeiden asioiden kuuleminen vastapuolelta sekä selkeä viestintä omalta puolelta auttavat yhteisen sävelen löytämisessä.
5. Kaikki voivat kehittyä vuorovaikutustaidoissa siitä huolimatta, että toiset saattavat olla luontaisesti etevämpiä esiintyjiä, kuuntelijoita ja vaikuttajia kuin toiset.

Lopuksi, vastauksena otsikon kysymykseen; vuorovaikutustaidot eivät välttämättä kehity pelkästään muun ammattitaidon kehittyessä. Tunnetaito-osaamisen korostaminen vuorovaikutuksen yhteydessä ei myöskään ole ”henkimaailman juttu” vaan aidosti yksilön itsetuntemukseen ja tunnetaitojen hallintaan liittyvä monimutkainen kokonaisuus, jota on mahdollista kehittää jatkuvasti. Esimiesten ja muiden työntekijöiden vuorovaikutustaitojen jatkuva kehittäminen onkin avain parempaan yhteistyöhön sekä myös yksilöiden ja yhteisön hyvinvointiin.

LÄHTEITÄ JA KIRJALLISUUTTA:

Vuorovaikutusvastuu; Ammatilliset vuorovaikutustaidot kasvatusyhteisössä (Liisa Kiesiläinen, Arator Oy 1998)

Kirjoittanut Juha Kottari – ihmisistä, vuorovaikutuksesta ja yhteisöllisyydestä innostuva kauppatieteiden maisteri.